Pilgrim Oy:n pitkäaikainen osakas FM Nina Alivirta aloittaa yhtiön liiketoimintajohtajana 13.9.2018. Liiketoimintajohtajan vastuutehtäviin kuuluvat yhtiön kotimaan liiketoiminnan kehittäminen eli myynnin, tuote- ja palvelukonseptoinnin sekä viestinnän ja markkinoinnin johto. Lisäksi Alivirta tukee Pilgrimin toimitusjohtajaa Olli Ollilaa kansainvälisissä suhteissa ja vastaa viestinnän konsultoinnista sekä avainasiakkuuksien hoidosta.

Toimitusjohtaja Olli Ollila vastaa päävastuullisena kansainvälisistä suhteista ja Edelman-kumppanuusverkostosta, kansainvälisistä Suomesta koordinoitavista asiakkuusprojekteista, kansainvälisen liiketoiminnan ja myynnin kehittämisestä sekä taloushallinnosta. Ollila osallistuu Alivirran päävastuullisena johtaman kotimaan myynnin ja liiketoiminnan kehityshankkeisiin.

Pilgrim on vuodesta 1995 alkaen toiminut toimialasitoutumaton viestintä-ja sisältötoimisto, joka tänä päivänä keskittyy erityisesti luottamusviestintään ja kansainväliseen viestintään. Vahvoja toimialoja ovat terveys-, rahoitus- ja ICT-ala sekä kuluttajapalvelut ja -tuotteet. Vuodesta 2009 alkaen Pilgrim on ollut maailman suurimman itsenäisen viestintätoimisto Edelmanin affiliaatti. Osana Edelmanin verkostoa Pilgrim toteuttaa kansainvälisten brändien viestintää Suomessa ja tarjoaa kanavan kotimaisten yritysten viestintähankkeille ulkomailla. Yhtiön tämänhetkisiä asiakkaita ovat mm. VISA, HP Finland ja Mars.

Wordpress Social Share Plugin powered by Ultimatelysocial
fiSuomi
en_GBEnglish (UK) fiSuomi