Video- ja äänipalaverit ovat tulleet jäädäkseen, ja hyvästä videon- ja äänenlaadusta on samalla kasvanut tärkeä tekijä laitteen hankintakriteereitä. Kukapa haluaisi näyttää itsestään töksähtelevää tai hämärän suttuista kuvaa ja kuulostaa rahisevalta koneelta?  

Monessa organisaatiossa ollaan ottamassa syksyllä käyttöön hybridityöhön ja -opetukseen sopivia strategioita. Kun kotona työskentely näyttää jäävän pysyväksi ilmiöksi, on yhä useammalla tarve päivittää kodin työpisteen varustelua. Siinä erillinen näyttö on tärkeässä roolissa.

Maailman ensimmäinen Zoom-sertifioitu näyttö: HP E24mv G4 FHD

“Olemme iloisia voidessamme esitellä ensimmäisen Zoom-sertifioidun näytön henkilökohtaisiin työpisteisiin. Sertifikaatin myöntämistä on edeltänyt laajat testaukset, joilla on varmistettu, että kaikki toimii videokonferenseissa kuten kuuluukin. Zoom haluaa tarjota ihmisille videoviestintää, jonka ansiosta he saavuttavat työssään enemmän”, sanoo Zoomin laiteyhteistöistä vastaava Eric Yu.

E24mv:n 5 MP:n kamera takaa laadukkaan videokuvan, ja kameran säätömahdollisuuden ansiosta käyttäjän kasvot saa aina tarkennettua ja näytettyä hyvässä kulmassa. Kameran parannellut sensorit tallentavat enemmän värejä ja valoa kuin ennen. Sisäänrakennetut kaiuttimet ja kaksoismikrofoni toistavat ääntä täyteläisesti ja luonnollisesti. HP Eye Ease hillitsee sinisen valon aiheuttamaa rasitusta silmille, ja neljään suuntaan säädettävän näytön saa aina ergonomiseen asentoon.

Saatavilla elokuussa, hinta tarkentuu myöhemmin.

Täydellinen näyttö Chromebookille: HP M27fd USB-C

Chromebookien käyttö kouluissa on kasvattanut suosiotaan, ja moni opiskelija toivoisi mahdollisuutta liittää kannettavaan ulkoinen näyttö. Nyt se on mahdollista, sillä HP M27fd USB-C on HP:n ensimmäinen Works With Chromebook -sertifioitu näyttö. Chromebookin liittäminen näyttöön ei vaadi minkäänlaisia kommervinkkejä, vaan sertifiointi osoittaa, että Google on testannut näytön täyttävän erityiset vaatimukset liitäntöjen, sisääntulojen ja virrankulutuksen suhteen.  

Näyttö toimii toki minkä tahansa muunkin USB-C-varustellun kannettavan kanssa. HP Eye Ease Eyesafe®-sertifioitu HP Eye Ease vähentää silmille haitallisen sinisen valon määrää heikentämättä värintoistoa. Vastuullisesti valmistetussa näytössä on käytetty muutoin mereen päätyvää kierrätysmuovia ja muita kierrätysmateriaaleja, ja pakkaus on täysin kierrätettävä. Yhdistettynä muihin Works With Chromebook -sertifioituihin lisävarusteisiin, kuten HP Wireless Mouse 220 -hiireen, tarjoaa M27fd USB-C-näyttö saumattomat yhteydet ja mukavan käyttäjäkokemuksen Chromebookin kanssa.

HP M27fd USB-C saatavilla syksyllä 2021, 319 €.

Lisätiedot ja kuvapyynnöt:

Nora Tamminen, Pilgrim

nora.tamminen@pilgrim.fi

Share This