Viime aikoina olen taas saanut itseni kiinni rakkauden ajattelusta. Ehkä se on tämä kevät – toisaalta voi olla, että se liittyy ikääntymiseen. Aidosti vahvat jutut alkavat erottua.

Onko niin, että työssä ollaan aivan toisia ihmisiä kuin yksityiselämässä? Vai voiko näitä kahta ihmistä sekoittaa?

Väitän, että voi.

Se ihminen, joka kulkee hiukan hermostuneena kaulukset tärkättyinä korporaation käytävillä  on se sama, joka selaa Seiskaa vessanpöntöllä. Vaikka näen ryhdikästä roolikäyttäytymistä ympärilläni, en usko siihen. Ihminen on ihminen työpaikallakin.

Ja mikä hienointa: myös hyvässä.

Ennen ajattelin, että viestinnällä tuetaan liiketoiminnallisia päämääriä. Ja niin niitä tuetaankin, ja samalla vodaan rakentaa kestävämpää maailmaa, kun vastuuviestinnästä puhutaan. Tämä oli vähän aikaa sitten vielä aika vaikeakin yhtälö; yritykset nähtiin lähinnä oman edun tavoittelijoina. Niitä ei nähty yhteiskunnallisina toimijoina, joilla voisi olla jotakin hyvääkin annettavana.

Joku hyvän prinsiippi on kirittänyt minua ajatuksissa tästä vielä eteenpäin. Koko romahtamaisillaan olevasta maailmasta huolimatta uskon edelleen ihmiseen. Mitä hyvää ihmisessä siis on, mikä on parasta ihmisessä?

Rakkaus. Se on ihmisen hienoin ominaisuus: kyky rakastaa eri tavoilla ja rajoitta.

Olen ottanut viestinnän lähtökohdaksi rakkauden. Kun mietin, miten alan tehdä työtä, mietin ensimmäiseksi: jos rakastaisin tätä ihmistä, miten häntä neuvoisin ja ohjaisin. Tämä lähtökohta tuntuu niin vastaansanomattoman selvältä, että sen kanssa on lähes mahdotonta mennä vikaan.

Rakkaudelliseksi kutsumani viestinnän lähtökohta, niin huuhaalta kuin ehkä kuulostaakin, ei ole mitenkään ristiriidassa liiketoiminnallisten päämäärien edistämisen kanssa. Päinvastoin. Kun rakastat, välität aidosti ja annat itsestäsi senhetkisen parhaan, missä yhdistyvät osaaminen ja hyvä tahto.

Kun tähtää siihen, että rakastamallasi henkilöllä on hyvä mieli, muut hiukan kaukaisemmin tunnetasolla merkittävät tavoitteet seuraavat perässä.

Rakkaudellista asennoitumista viestintään, tai mihin tahansa muuhun tavoitteelliseen tekemiseen, ei kuitenkaan pidä sekoittaa miellyttämiseen. Yrityksissä miellyttää edetään oletuksilla ja vastikkeellisesti, ja riski mennä pahastikin harhaan voi olla suuri.

Riittää, kun rakastaa; ehdoitta ja täysillä. Rakkaus, kuten viestintäkin – johtamisesta nyt puhumattakaan, on palvelutehtävä. Siinä ei ole tärkeintä olla paras tai oikeassa, vaan kokonaisena ihmisenä käytettävissä.

Nina

Share This

Kommentoi