Olen ottanut tavakseni kirjailla mietteitä kiitollisuudesta. Facebookissa kiersi aikoinaan kiitollisuushaaste, johon tulin haastetuksi ja haastoin itsekin ihmisiä mukaan. Heti alkuun huomasin kintereilläni kysymyksen siitä, onkohan tämä nyt jotenkin ällöä ja imelää.

Samanlaisia viitteitä huomasin joillakuilla muillakin kiitosluetteloiden yhteydessä. Tuntuu, että haluamme, kuin varmuuden vuoksi, pitää kiitollisuuden niukkana.

Ihmettelen, miksi. Liittyykö se kell’ onni on, se onnen kätkeköön -ajatukseen? Siis kateuden pelkoon kenties? Liian kiitollinen ihminen on liian onnellinen ja siksi epäilyttävä itselleen ja muille.

Sama ilmiö liittyy positiivisuuteen, siis suomeksi myönteisyyteen. Myönteisyyttä alleviivaava yksilö on hiukan hihhuli, jonkun ihme valaistuksen kokenut erikseen ymmärrettävä. Myönteisyyttä on varmempi pitää hiukan rasittavana uskonlahkolaisuutena, jossa realiteeteilla ei ole sijaa. Realiteetti on aina totta ja lisäksi ainoa totuus. Se ei ole subjektiivinen vaan objektiivinen, se on todennettavissa ja mitattavissa ja siksi täysin aukoton todiste myönteisyyden hourekuvia ja hattarointia vastaan.

Minusta myönteisyys, kuten kiitollisuuskin, on tietoinen valinta – ei tahdosta riippumaton tila tai sosiaalinen sairaus. Se on rakentava näkökulma mihin tahansa asiaan ja elvyttää luottamusta itseen ja muihin, eikä ilman luottamusta ole mitään. Ilman luottamusta ei varsinkaan ole mitään silloin, kun seinät kaatuvat päälle ja kartta eteenpäin on lentänyt tuulen mukana käsistä. Kuten monilla on ja on ollut ja kuten itselläni on ollut lukemattomat kerrat.

Elämä ei ole helppoa, mutta siitä voi halutessaan tehdä vielä vaikeampaa. Minä en halua.

Myönteisyys tulkitaan minusta usein väärin. Sitä pidetään yltäkylläisyyden tuuletuksena, mitä se toki myöskin voi ja hyvin mielellään saa olla. Samalla, kun mietimme, onko myönteisyys kateuttavaa kekkalointia, on hyvä muistaa, että positiivisuuteen on usein pitkä matka. Matka, joka on heittänyt myrskyn silmään ja osoittanut, että ainoa tie ulospääsyyn on myönteinen ajattelutapa, joka mahdollistaa ratkaisujen löytymisen yksin tai yhdessä.

Tänään olen kiitollinen myönteisyydestäni aina silloin, kun siihen kykenen. Haasteita riittää siinä missä ennenkin mutta myönteisyysmaaleja teen nykyisin jo aika usein. Niiden avulla jaksan kohti uusia haasteita vaikka osa aikaisemmistakin on vielä ratkaisematta.

Vain hyvä auttaa: hyvä mieli, hyvä asenne, hyvä käytös, hyvä me!

Share This

Kommentoi